Kalliolaisesta kaksiosta herännyt Päivi Räsänen hyväksyy pikkujoulukauden huumassa tapahtuvat homosuhteet

Homoliitot5.11.2019
Muokattu kuvista: PIXNIO / CC ja Eurooppalainen Suomi ry / CC BY 2.0

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen on yllättäen lieventänyt samaa sukupuolta edustavien välisiä parisuhteita koskevia kantojaan. Räsänen tiedotti muuttuneista näkemyksistään poistuessaan hiljaa itselleen vieraasta, Helsingin Kallion kaupunginosassa sijaitsevasta kaksiosta varhain sunnuntaiaamupäivästä.

– Avioliitto on miehen ja naisen välinen, Jumalan siunaama liitto, joka perustuu heteroseksuaaliselle parisuhteelle. Jokainen homoseksuaalinen teko on aina syntiä, ripeästi vaatteensa kerännyt ja asunnosta poistunut Räsänen selitti.

 – Mutta toki poikkeuksia on.

Rappukäytävässä kengännauhojaan kiireisenä sitova ex-ministeri puolusti homosuhteita silloin, kun ne ovat tapahtuneet pikkujoulukautena sinä taianomaisena hetkenä, kun “nainen unohtaa itsensä toisen naisen katseeseen ja tätä seuraavaan vahvaan syleilyyn”.

– Sanotaan vaikka, että ihminen tapaa uuden tuttavuuden työpaikan pikkujouluissa. Lähes heti kohtaamisen jälkeen kahden naisen välille syntyy selittämättömän vahva, seksuaalinen jännite. Varmasti Jumala suuressa viisaudessaan hyväksyisi tämän? Hississä meikkejään hätäisesti korjannut ja kurkkupastillia käsilaukustaan etsivä Räsänen ehdotti.

– Avioliitto on sakramenteista pyhin. Se luo pohjan miehestä, naisesta ja lapsista koostuvalle perheelle, joka on yhteiskuntamme ydin. Ydin joka nyt yli-individualistisessa kulttuurissamme on hyökkäyksen kohteena.

– Mutta silti. Raamattu ei voi tuomita sitä, kun kaksi aikuista naista, intiimin keskustelun ja muutaman portviinilasillisen innostamina, lankeaa intohimoiseen suuteluun vapaasta halustaan, totesi Räsänen poistuessaan kerrostalon rapusta kadulle ympäristöään eksyneen oloisena ihmetellen.

Uber-henkilökuljetuspalvelun sovelluksen älypuhelimellaan avannut konkaripoliitikko toppuutteli silti niitä, jotka tulkitsivat tuoreen ulostulon merkitsevän homosuhteiden yleistä hyväksyttävyyttä.

– Ihmisen ei pitäisi seurata viettejään läpi vuoden. Sanonpa silti, että joskus voi käydä niin, että naisen tavatessa eriskummallisen viehättävän, samaa sukupuolta olevan tumman eduskunta-avustajan, on siirtyminen tämän kotiin ja siellä lihan öisiin karnevaaleihin ryhtyminen vain luontevaa, Räsänen jatkoi.

Kalliolaisessa pizzeriassa vielä samana aamupäivänä puhelintaan hermostuneena selannut Räsänen painotti, että myös poikkeuksellisesti hyväksytyt homoseksuaaliset teot vaativat vastuunkantoa kaikilta osapuolilta.

– Sen verran on tietysti painotettava, että mielen ja kehon yöllistä sinfoniaa seuraavana päivänä olisi kohteliasta soittaa tai ainakin lähettää viesti.