20.1.2020

Paikallinen puoliso viivästyttää eroa tacotiistain johdosta

Parisuhteet22.10.2019
undefined

Paikallinen avopuoliso ja rakennusarkkitehti Tero Routala on lykännyt suunnittelemaansa eroa avovaimostaan Riikka Päkkilästä alkuillasta maanantaina. Routala teki päätöksen havaittuaan puolisonsa saapuvan kotiin kantaen S-market-kauppaketjun muovikassia, joka sisälsi useita ruotsalaisen Santa Maria AB -tuotemerkin valmistamia, texmex-ateriaan käytettäviä tuotteita.

Routala, joka oli viimeisen kuukauden ajan käynyt läpi sekä tunteellisia että järkipohjaisia syitä parisuhteensa päättämiselle, joutui punnitsemaan syvällä sisimmässään tuntemaansa viiltävää ahdistusta jauhelihasta, useista maustekastikkeista, juustosta ja maissikuoresta valmistettua, perinteistä väliamerikkalaista ateriaa vastaan.

Ratkaisu syntyi Päkkilän, jota Routala ei ollut enää vuosiin kokenut viehättäväksi, nostaessa ruokakassista pussillisen Pirkka-maissilastuja sekä näiden kanssa yhteensopivan meksikolaistyyppisen juustodipin. Yllättävä käänteiden sarja pakotti jo aiemmin samana päivänä Tinder-seuranhakusovelluksen puhelimeensa ladanneen Routalan lausumaan “jes! Tacotiistai!” suunnittelemansa “Riikka, en enää rakasta sinua ja tahdon erota” -lauseen sijaan.

“Olin jo valmis saattamaan tämän päätökseen, mutta tajusin että meillä oli katsomatta vielä kolme jaksoa [Amazon-alkuperäissarja The] Boysiä”, kommentoi Routala, joka arvioi kolmen noin 50 minuutin pituisen jakson riittävän siihen, että toistaiseksi yhdessä pysyttelevä pariskunta voisi istua koko illan hiljaisuudessa nauttien valmistamastaan tacoateriasta.

Jutun julkaisuhetkellä ylensyönyt, avovaimonsa kysymyksiin ärtyneillä yksitavuisilla äännähdyksillä vastaileva Routala pohti, olisiko sittenkin parempi siirtää eroaikeita torstaille, jotta pariskunnan keskiviikko-illaksi ostamat elokuvaliput eivät jäisi käyttämättä.

Vielä tiistaina Routala ei ollut tietoinen siitä, että Päkkilä joutuisi perumaan elokuvaillan työtoverinsa Oskarin kanssa sopimiensa salaisten seksitreffien vuoksi.