Sari Essayahin ja Anna-Maja Henrikssonin mikrofonit liitetty vaalitenteissä vain toisiinsa

Vaalitentit12.4.2019

Sari Essayahin (kd) ja Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen Anna-Maja Henrikssonin (rkp) puheet ovat menneet kevään vaalitenteissä käytännössä kaikilta ohi. Syynä ovat kahdelle puoluejohtajalle annetut mikrofonit, jotka on tilaisuuksissa kytketty ainoastaan toisiinsa. Tämä selittää myös sen, miksi Essayahin ja Henrikssonin on annettu puhua myös silloin, kun muut asianmukaisiin äänentoistolaittein varustetut puoluejohtajat esittelivät ajatuksiaan Suomen kansalle.

Ainoa interaktio muiden puoluejohtajien ja akustisesti täydellisessä eristyksessä elävän kaksikon välillä käytiin viime viikolla. Silloin kokoomuksen Petteri Orpo pyysi muiden näkökulmasta pantomiinina esiintyvää kaksikkoa lopettamaan häiritsevän “käsien heiluttelun” taustalla.

Torstai-iltana pidetyssä, vaalien viimeisessä puoluetentissä auditiivisesti syrjäytetty Essayah alkoi epäillä tilannetta huomattuaan, etteivät hän tai Henriksson koskaan kuulleet muiden puheenjohtajien puheita. Tämä johtui siitä, että kaksikon korvanapit oli viritetty niin, että he kuulivat vain toisiaan. Essayahin epätoivoinen viime hetken yritys painotti sitä, miten mikrofonifarssi oli tarkoituksellinen, symbolinen kunnianosoitus äänettömille ja puolustuskyvyttömille sikiöille. Avauksen kuuli ainoastaan jo toivosta luopunut Henriksson, joka oli siirtymässä lavan toiselle puolelle kiinni Juha Sipilään (kesk) kuullakseen edes osan lavalla käytävästä sote-väittelystä.

Viimeisessä puoluejohtajien tentissä gallupeissa ykköspaikkaa pitävän SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne oli tuonut paikalle itse ostamansa “supermikrofonin”, joka tuplasi demarijohtajan puheenvuorojen desibelitason.