Ulottuvuuksien takaa eduskuntaan ilmestynyt Timo Soini: “Sontiaisen surinaa kaikki vaan“

Maailmankaikkeus17.9.2019

Fyysisestä todellisuudesta irtautunut, ajan ja paikan tuolle puolen siirtynyt entinen ulkoministeri ja Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Timo Soini (sin) ilmestyi yllättäen eduskunnan käytäville viime perjantaina. Fysiikan lakeja uhmaten maasta irti leijuva Soini puhutteli pääministeri Antti Rinnettä sekä median edustajia esitellen ulottuvuuksien välisellä matkalla saamaansa täysin uutta näkökulmaa maailmankaikkeuteen, ihmisyyteen ja aikaan.

“Lapsen nauru, kuoleva tähti, Euroopan unioni – samaksi astrovyssiikan voiksi kaikki kirnutaan”, uutta perspektiiviään ja suhteellisuudentajua painottava Soini julisti rauhallisesti kollegoilleen.

Soini oli viimeksi nähty helmikuussa pitämässään lehdistötilaisuudessa, jonka aikana silloinen ulkoministeri joutui yllättäen mustan aukon imaisemaksi.

“Maailmankaikkeus ei kaipaa parasta sote-uudistusta yhtään enempää kuin se kaipaa parasta termiittiäkään. Mikään ei lopu, Antti. Sillä mikään ei koskaan ala.”

Kohtaamisesta järkyttynyt Rinne ja muut eduskunnan käytäville kokoontuneet ihmiset yrittivät useaan otteeseen paeta tilanteesta. Tämä osoittautui kuitenkin turhaksi Soinin läpikuultavan astraalihahmon ilmestyessä ihmisten eteen ja tukkien näiden pakoreitit yli-inhimilliseen tahtiin. Yhdessä vaiheessa rakennuksen käytävillä nähtiin ainakin viisi yhtäaikaista Soinia.

“Sote, talouskasvu, maahanmuutto… kaikki sontiaisen surinaa vain suuressa ja äärettömässä sontakasassa”, Arkadianmäen käytävillä liitävä, olemassaolon mysteerin ratkaissut populistijohtaja jatkoi seesteiseen sävyyn.

“Metavyssiikaan keinotekoiset säännöt heitetään andromeedan porteilla sivuun. Olen nähnyt niin pikkuruisia lutikoita, ettei niitä pitäisi olla edes olemassa. Ja Korhosen isännän palkintosonneja aamiaiseksi syöviä tapahtumaketjuja, jotka pitävät sisällään kaiken – ja aina enemmän. Kun pääsee todistamaan multiverssuumin viimeistä sanaa, ymmärtää maallisen elämän merkityksettömyyden pitäjän hitainkin pässi.”

Useista anelevista pyynnöistä piittamaton Soini poistui lopulta vasta noin 10 minuuttia kestäneen esiintymisensä jälkeen. Ex-ministerin yliluonnollinen manifestaatio havaittiin vielä myöhemmin samana iltana selittämässä Helsingin keskustan Hesburger-pikaruokaravintolan työntekijälle rahan arvottomuudesta.

“Näiden kosmisten tanhujen sisäänkäynnillä ei herrojen kopekat auta eikä vippijonoja näy. Luomisen pilarien juurella meistä jokainen on lopulta sitä yhtä ja sammaa tähtipölyä – rysselin rötösherrasta suomalaiseen renkiin.”